TOIMINTA-AJATUS

Seuran toiminnan tavoite on eri-ikäisten liikkujien uintiurheilun toiminnan kehittäminen niin, että harjoitteluun osallistumisen ja oman kehittymisen kautta jokainen osallistuja saa kipinän vesiliikunnan harrastamiselle.

Tarkoituksena on, että uinti olisi paikallisesti urheiluna näkyvää, sekä se tunnettaisiin monipuolisena liikuntamuotona.

Kilpauintiryhmien laadukas valmentaminen on tärkeä osa uimaseuran toimintaa.

Seuran tavoitteena on myös toimia uintitaidon, uintiurheilun ja -liikunnan edistäjänä harrastuksena, kilpailumuotona ja liikunnallisena elämäntapana kaikissa ikäryhmissä.

Seura kouluttaa uusia ohjaajia tarpeen mukaan sekä järjestää yhdessä Uimaliiton kanssa tuomari- ja toimitsijakoulutusta seuran jäsenille.

 

Seuran perustamisen historiaa 

Mikkelin järjestetty uintiurheilutoiminta on katsottu alkaneeksi jo vuonna 1908. Silloin kaupunkiin perustettiin ensimmäinen uimaseura. 

Nykyinen Mikkelin Uimaseura ry. on perustettu 13.6.1926. Kilpailutoiminta käynnistyi heti seuran perustamisen jälkeen.

Seuran ensimmäiset uintikilpailut pidettiin juhannuksena 1926 Pankalammen ränsistyneessä uimalassa. Kilpailut olivat jäsentenväliset. Uimapukuja  ei vielä tuolloin ollut, vaan uintiin pitkissä trikoissa. Startit ja käännökset olivat vajavaisia. Tulokset eivät tietenkään vielä olleet erikoisen mainittavia, sillä harjoittelua ei vielä oltu paljonkaan ehditty suorittaa. Jokainen kroolasi tavallaan ja lahonneet kääntölavat melkein katkesivat 25m:n kohdalla suon laidassa. Kilpailumuotona oli myös kerroshypyt. Yleisö seurasi tapahtumia rantapenkereeltä.

Ensimmäisten kisojen parhaimpia tuloksia vuodelta 1926:

  • miesten 100m vapaauinti: Eino Vahvaselkä 1.26,7
  • miesten 50m vapaauinti: Eino Vahvaselkä 35,1
  • poikien 25m vapaauinti: Kauko Juntunen 18,4
  • naisten 25m vapaauinti: Sirkka Mäkelä ja Aune Vahvaselkä 27,4

Heti ensimmäisen vuonna päästiin mitaleille SM-kilpailuissa. Eino Vahvaselkä sijoittui pronssille Kotkassa pidetyissä junioreiden mestaruusuintien 100m vapaauinnissa ajalla 1.20,4. 

Uimahallin avaaminen 

Mikkelin uintiurheilussa siirryttiin hallikauteen vasta syksyllä 1971 uimahallin avauduttua. Harjoitteluun oli käytössä sunnuntaisin 3 tuntia. Lopulta seura sai yhteensä 5 viikkotuntia omille harjoituksille. Uimakoulut pidettiin yhä avovesiuimaloissa, joissa suoritettiin ahkerasti uima- ja priimusmaisteritutkintoja. Jäsenmäärä kasvoi ja valmennus alkoi tuottaa tulosta. 

Mikkelin Uimaseurasta on noussut myös kansainvälisesti menestyneitä uimareita, mm. Ida Hulkko ja Lotta Upanne.